maanantai 12. joulukuuta 2016

Syksyn uutisia

Tänä syksynä on ollut valitettavan paljon huonoja terveysuutisia.

Kaksi OCD,tä,1 epilepsia ,1 puolikuuro, 1 yhden kasvatin kuulo heikentynyt.
Surullisia tapauksia kaikki,  koira kun hankitaan niin odotukset ovat yleensä korkealla, kukapa ei tahtoisi tervettä ja toimivaa koiraa. Aina ei kuitenkaan näin mene, ja se on myös koiran omistajalle rankkaa aikaa, kun omasta ystävästä on kova huoli. Tsemppiä!

Nämä kaikki tiedot on päivitetty kotisivuille.

Yksi Tiikerin ja Jymyn pennuista palautuu mahdollisesti meille, perheessä sattuneen vakavan sairastumisen vuoksi. Lisäksi tätä pentua oli pibullit päässeet koirapuistossa puremaan marraskuun lopussa, ja samalla myös sen omistajaa. Pentu toipunee nyt ensin kotonaan ja tulee sitten meille. Tämä pentu siis etsii itselleen mahdollisesti uutta kotia,  sellaista missä sen kanssa myös paimennettaisiin ja harrastetaan aktiivisesti. Mieluiten tutulle tai tutun tutulle. Pennussa ei siis ole mitään ongelmakoiran elkeitä ja purema ei ole aiheuttanut luustolle/lihaksille mitään pysyvää vikaa.
Pentu on syntynyt 26.4.



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kotisivut, blogi, face

Kolme tiedotuspaikkaa Woollandiassa.Kaikki ei pysy ajantasalla, joten jatkossa päivittelen blogia vähemmän.
Kasvattien tuloksia ja kuulumisia löytyy Woollandian facesivuilta, sekä kotisivuilta.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kauden päättäjäiset

Lauantaina vietettiin mukava päivä kasvattien kanssa. Treenailtiin, syötiin ja lopuksi oli Tuulian luento.
Samalla juhlittiin Tripin FI AVA arvoa ja muiden eri lajien saavutuksia tältä vuodelta. Teen niistä taas koosteen vuoden lopuksi. Upeita tuloksia on eri harrastuslajeista Woollandian sakilla.

Porukkaaa oli paikalla kivasti, Kiitos kun näin usea pääsi tulemaan paikalle.
Päivittelen nykyään uutisia Woollandian facesivuille myös, joten et laita tänne niitä toistamiseen.
Kiitos upeista lahjoista! Juustoaja, logoveitsiä, sadetelttaa ja  kortit!

Sunnuntaina kisattiin Woollandiassa vielä yhdet paimennuskisat. Simba ja Merja 92 p. PAIM1,PPR1, LUOKKAVOITTO!! Tuula ja Illi 74p.PAIM2 toinen sija. Elina ja Akseli 62 p kakkosista. Myös Terhi ja Lyyti ajoivat 1-luokan radan läpi.ONNEA kaikille!

Martan pentusuunnitelmat etenevät sen verran, että urosvalinta on jo 99% varma.


 


perjantai 30. syyskuuta 2016

Akseli hopeamitalisti!

SPKY,n 1-2 luokan paimennuksenmestaruuskisoissa Akseli ja Elina 1- luokassa hoppiapallilla. Paljon ONNEA!
Kisat oli tällä kertaa kaksi päiväiset ja tulokset laskettiin yhteen.

Mukava joukko muitakin Woollandialaisia mittelöissä, kun yhteensä 7 starttasi.

Itse olin tällä kertaa tolpalla töissä Wenjan, Martan ja Jymyn kanssa. Sieltä oli hyvä katsella nostoja.




torstai 22. syyskuuta 2016

Trip FI AVA, PM kisat Ruotsissa

Tripistä"Woollandian Urho" kolmoisvalio, kun viikonlopun kisoista plakkariin FI AVA.

Huippua Satu ja Trip!, mikäs valiotitteli seuraavaksi KVA?, Haaste heitetty!


FI TVA,FI AVA,FI AVA-H,BH,PPR1,PAIM1,RTK4 Trip


Jymy oli viikonloppuna PM kisoissa Ruotsissa. Suomen joukkue sijoittui toiseksi eli saatiin yksi lisäpaikka vuoden 2018 PM-kisaan.
Ensi vuoden maajoukkue valittiin nyt jo tänä vuonna ja meidän koirista Wenja sijalla 13 ja Jymy 14. Joten ei maajoukkueessa, johon pääsi 8 parasta(EM ja MM kisat).


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Simba TK1

Simba ja Merja kävivät kolmannen kerran Tokokokeessa ja TK1, seuraavaksi sitten AVO-luokkaan!
Paljon Onnea !



SPKY,n SM kisoissa Wenja sijalla 15. Jos olisi ollut finaali niin paikka sinne olisi ollut, mutta tällä kertaa tässä kokeessa laskettiin yhteen kahden päivän yhteistulos ja sillä jaettiin sijoitukset.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Mestaruuskisoja paimennuksessa

Kennelliiton ensimmäiset kisat  Suomen mestaruudesta paimennuksessa käytiin viikonloppuna meillä.
Ilmoittautuneita tähän ekaan kisaan oli aluksi 22 koirakkoa, mutta valitettavasti usean koiran loukkaantumisen vuoksi "vain" 15 starttasi. Tuomarina oli Sven Sognevik Ruotsista.
Wenja voitti, sekä lauantain karsintaradan, että sunnuntain kaksoishakufinaalin. Wenja saa siis uuden tittelin nimensä eteen.
Tämä SKL,n kisa herätti yllättävän paljon polemiikkia joissain piireissä, eiköhän Suomessa kuitenkin ole myös kennelliitolla oikeus järjestää omat kisansa.

Woollandian kasvatteja oli myös kisaamassa eri luokissa.
Tuula ja Illi PAIM2,
Niina ja Eerik PAIM3
Satu ja Trip PAIM1, PPR1
Onnea kaikille!

maanantai 29. elokuuta 2016

Paimennuksen EM-kisoissa, Waude tokokisoissa.

Paimennuksen EM-kisaviikonloppu takana ja olipa upea kilpailu.

Jymy starttasi ensimmäisenä perjantaina klo. 7 aamulla.  Hienosti rata läpi, tosin ajossa ei linjoilla pysytty. Kasaan kuitenkin kahdelta tuomarilta 125 p. ja ensimmäisen karsintapäivän 25 sija.

Kilpailun puitteet ja järjestelyt olivat loistavat. Hyvä Suomi.

Kokonaiskilpailuissa Suomen joukke sijoittui viidenneksi.Mukana oli "naisenergiaa" ja upeasti vedettiin! Reilun Parin viikon päästä uudelleen PM-kisoissa Ruotsissa.



Samana viikonloppuna Dekkaripentueesta Waude korkkasi tokon alokasluokan. Heti 1- tulos! Onnea Satu ja Waude!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Menestystä eri lajeissa!

Viikon sisään on Woollandialaiset takoneet huimia tuloksia eri lajeissa.

Reetta ja Nina, agikisoissa kakkosluokkaan voitolla!
Iina ja Kron,agilityssa 0 ja joukkuepiirinmestaruus kultaa!
Gust ja Tiia tokon Voi luokassa 312.5 p KP ja luokkavoitto!
Tara ja Tanja Rallytokon Voi luokasta 93 p. ja voitto!
Meikäläinen Martan kanssa paimennuskisojen voitto(3- lk SBCAK)

Viisi voittoa viikon aikana! Kiitos kaikille kasvattien omistajille!

Linkki Tiian ja Gustin kisasuoritukseen.
Voi 1 tulos


Martta lähdössä(kuva Malla)

torstai 11. elokuuta 2016

Lotta PAIM2, Martalle kaksi voittoa Tyrnävän paimennuskisoista!

...Niinpä jäi Jymy ja Wenjan ja Martan taakse viikonlopun kisoissa. Ekana päivänä Martta eka, Jymy toka, ja sunnuntaina Martta eka ja Wenja kolmas. Aika hyvin siis pelitti.

Kaisla ja W. Lotta voittivat sunnuntain kakkosluokan huikeilla pisteillä. ONNEA! Kolmosluokkaan siirtyypi tämä parivaljakko viimeistään ensi kesänä. Upeaa!

Martalle suunnitellaan pentuja ensi vuonna. Juoksujen pitäisi olla maaliskuussa,katsotaan miten käy, pari urosta mietinnässä tästä lähistöltä.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Woollandian Nina ja Reetta korkkasivat agikisat

Wenjan ja Uunon pentu Nina on aloittanut hienosti agiuransa. 4 kisaa takana ja jo 2 luva nollaa. Paljon ONNEA Nina ja Reetta!

Jymy EM joukkueeseen ja Wenjakin melkein PM kisoihin.

Viimeiset karsintakisat takana tämän vuoden Paimennuksen Em/Pm kisoihin,sekä Jymy, että Wenja olivat kyllä ihan huippuja.

Jymy EM ja PM joukkueeseen sijalla 8. Ja Wenja eka putoaja joukkueesta sijalla 11.
Kyllä on koirat menneet eteenpäin tänä vuonna. Ja tulipa todettua, että näilläkin puitteilla saa rekut reenattua aika pitkälle. Ei tarvita kovin villejä lampaita, eikä isoja reenipeltoja. Paljonhan on oppia haettu myös ulkomailta. Derekin kursseilla ollaan käyty jo kymmenisen vuotta ja Jonaksen kolme vuotta. Lisäksi ollaan reenailtu myös tuttujen tilallisten pelloilla.
Kiitos kaikille treenikavereille!

Jymy(kuva Sanna L.)

Jymy(kuva Sanna L.)

Wenja(kuva Tanja V.)

Wenja(kuva Tanja V.)



maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tokon SM kisat

Woollandiaa oli edustamassa Uuno ja Minna sekä Uunon poika Grimm ja Eini.
Grimm kisasi VARPsin joukkueessa Avo luokassa tehden upean 1-tuloksen 275 p.

Uunolle myös 1- tulos EVL,stä ja sunnuntain finaaliin. Lopullinen sijoitus 15. Aivan mahtavaa!


Paljon ONNEA!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Paimennuskokeissa taas huimia tuloksia!

Woollandialaisille useita koulareita heinäkuun kisoissa.

1- luokassa Kaisla ja Lotta, Elina ja Akseli, sekä Sabina ja Ukko PAIM1.
2- luokassa Irmalle ja Robinille,Tuijalle ja Rahikselle, sekä Kaislalle ja Woolille PAIM2
3- luokassa starttasi ekaa kertaa Eerik ja Niina, sekä Kaisla ja Wool ja hienosti radat läpi.

Kakkosissa Carola ja Morris, sekä Tuula ja Illi ajoivat myös radat 3- tuloksella

Kaikille paljon Onnea!

Jymylle toinen kiinnitys Paimennusvalion arvoon 91 p keskiviikon radalta.!pitänee lähteä näyttelyyn jossin vaiheessa.


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Simba BH ja pentupäivät

W.Myrsky Leijona"Simba" ja Merja suorittivat BH kokeen lauantaina.
Onnea taitavalle parivaljakolle!!!!

Lauantaina vietettiin myös Biisi ja Tähti pentueen ekaa pentupäivää. Mukaavaa yhdessäoloa ja pentujen puuhastelua, käytiin myös lampailla kerran. Kiitos kaikille!

Wenja ja Eerikin pennuista

Ikkunaprinsessa eli Fön jäi kotiin
Tähtipölyä "Savu"on iskä Erikin ja isoisä Aaronin seurana ja jatkaa niiden jälanjälkiä paimenena.
Muuttohaukka "Taro"majailee Espoossa Katjan ja Markuksen luona. Rallytok ym. harrastussuunnnitelmissa.
Kuurankukka"Nuca" vaikuttaa Haminassa Katin ja Samin tulevana tokokoirana.
Satumaa"Tahvo" asustelee Sauvossa Lean uutena paimenkoirana.
Lautturi"Jose" muutti pohjanmaan lakeuksille Tiinan tokoharrastus kaveriksi.
Ankkurinnappi"Dexter" on Kaislan ja Eerikin maitotilan tuleva työkoira
Lentäjän Poika"Mätky" lähti  Tanjan ja Taran luokse toko ja paimenkoiraksi

Tiikerin ja Jymyn pennuista

Nuoli"Nuoli" vaikuttaa Itäsuomessa. Nuolelle on Tornin perhe suunnitellut monia harrastuksia.
Kentauri"Rin" asustelee Helsingissä Fridan luona. Pelastuskoiran ura suunnitteilla.
Karhunvartija"Boo" toimii Sonarc Ky,n "maskottina" ja toko/paimenkoirana Hyvinkäällä Sirpan luona.
Pohjan Kruunu"Redi" Päivin ja Pennin kaveriksi Espooseen ja paimmennustahan pääasiassa treenailee.
Etelän Kruunu " Maija" asutaa melkein naapurissa Mallan ja Danan luona. Paimennuskoiran tulevaisuus hälläkin edessä.

Onnea kaikille pennuille uusiin koteihin.!




torstai 23. kesäkuuta 2016

Paimennuskokeet Woollandiassa

Mahtavaia tuloksia taas kasvateilla meidän paimennuskokeissa.


Eerik ja Niina PAIM2 ja luokkavoitto. Illi ja Tuula,Carola ja Morris, sekä Irma ja Robin. Kaikilla radat läpi molempina päivinä 3-tuloksia kakkosluokassa.

Taimin ja Aaronin pojat

Rahikainen ja Tuija PAIM1 molempina päivinä ja keskiviikkona vielä luokkavoitto pisteillä 90. Elina ja Akseli kisasivat vain keskiviikkona ja taas PAIM1.

Taimin poika Akseli ja Wenjan poika Rahikainen

Onnea paljon kaikille!

Itse kisasin vain tiistaina, kun kokeen järjestänä ei pysty keskittymään aina niinkään tuohon radan ajoon. Wenjalla kelpo rata 76 p. Wenjaa ja Marttaa kiusasi radan ajossa kuovi(lienee pesä jossain lähellä). Jymyä se oli napannut selkään ja Martalla ollut lampaiden edessä ja hyökkäillyt sieltä. Molemmille reilu 50 p.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Jonas Gustafssonin kurssia

Viime viikko meni Jonaksen kurssilla, joka järjestettiin meillä. Tämä kurssi on Rapan järjestämä ja ensisijisesti paikat menivät viime vuonna Rapan kisoissa töissä olleille.
Tiistaina ja keskiviikkona oli ratakurssi ja muuten peruskurssia.
Trenissä keskityttiin taas koiran ja ohjaajankin oikeaan mielentilaan. Kiihkeää koiraa on turha yrittää kouluttaa, koska se ei pysty vastaanottamaan mitään.
Mukavat kurssipäivät, kiitos kaikille!

Simba Toko alo1

Merja ja Simba keräsivät huippupisteet Nokian tokokisoissa tänään 195 p. luokkavoitto ja KP.
Uunolle ja Minnalle taas 1- tulos tokon EVL, luokasta.

Onnea huimasti!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Karsintakisaa...

Viikonloppuna oltiin Wenjan, Martan ja Jymyn kanssa paimennuksen EM/PM/SM karsintakisoissa.
Wenja ajoi lauantaina upean radan ja sijoittui kolmanneksi!
Näitä karsintakisoja on nyt melkein  kaikki SPKY,n kisat. Näistä karsitaan myös ensi vuoden maajoukkue. Systeemi on aika "monimutkainen", mutta eiköhän joku taulukko sitten kesän jälkeen kerro missä kisoissa syksyllä ollaan mukana.
Heinäkuun lopun seuraaviin karsintakisoihin on paikka taas kaikilla kolmella koiralla.




maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kron hyppyserti!

Kronin (W. Kaarina Maununtytär) ja Iinan kiito agissa jatkuu. Nyt plakkariin Hyppy Serti!
ONNEA!

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tähtiä!

Tähtijulkkikset eivät yleensä ennakkoon kerro salasuhteistaan ja niin myös Tiikeri ja Jymppi päätti. 26.4 syntyi 4 kommiaa poikaa ja 1 sievä tyttö. Varmuudeksi vielä testattiin, ettei kukaan muu olisi hurmannut Tiikeriä...Mut kyllä Jymppi oli se ainoa ja oikea.

Pennut ovat nyt 6 viikkoa ja nimetty tietty Tähdistö pentueeksi.

W.Etelän Kruunu
W.Pohjan Kruunu
W.Kentauri
W.Karhunvartija
W.Nuoli


Etelän Kruunu

Karhunvartija

Nuoli

Kentauri

Pohjan kruunu


Kaksi urospentua etsii vielä omaa manageria.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Derekin kurssilla

Perinteinen kurssiviikonloppu taas Uddenissa. Mukana Woollandin kasvatteja ja pari muuta meillä treenaavaa.
Saimme paljon myös "teoriaopetusta" paimennuksen ohessa.
Tiikerin pennuista mukana oli viisi, Jimi, Micke, Simba, Ilpo ja Onda. Kiva pentuetapaaminen samalla. Viettiä löytyy ja ns.helpohkoa koulutettavuutta, kunhan perusasiat kunnossa.
Wenjan pentuja edusti Lyyti, Lotta ja Hukka. Kapeita flänkkejä aukaistiin, ei kait ne vaan oo äiteen perintöä...
August, Martta, Robin ja Waude edustivat Taimin jälkeläisiä. Robin on mennut harppauksen eteenpäin ja Augustuksella alkaa peruskuviot olla hanskassa. Waude treenaili alkeita, Martta ajoja ja vasemman flänkin aukaisua.
Kiitos taas kaikille osallistujille. Ens vuos jo varattu!


Tiikerin pentuja omistajineen

torstai 26. toukokuuta 2016

Viisi uutta kakkosluokkalaista!

Aivan mahtavat tulokset viidelle Woollandialaiselle paimennuksen 1- luokasta.
Kaikille menolippu kakkosluokkaan.
Onnea!
W. Sotamies Rahikainen ja Tuija
W.Ragvald Tuittupää ja Irma
W.Akseli ja Elina
W.Louhi ja Katja
W. Olavi Sylikuningas ja Tuula

Woollandian kasvateista on nyt PAIM1 tulos 17 koirakolla, mukana tässä myös eka pentue, joka ei kennelnimen alla.
Lisäksi PPR1 yhdellä koirakolla.

Wenjan pennut täyttävät perjantaina 7 viikkoa ja ekat lähtevät uusiin koteihinsa heti lauantaina. Kaikilla on koti jo tiedossa.






tiistai 17. toukokuuta 2016

Kron agin SM kisoihin

Kron(Woollandian Kaarina Maununtytär) ja IIna pyrähtivät taas agiradalla nopean kierroksen ja lunastivat paikan SM-kisoihin.
Tsemppiä kisoihin ja paljon ONNEA!


lauantai 7. toukokuuta 2016

Valiojuhlia, kasvattipäivää, pentuja.

Helatorstaina vietettiin pitkästä aikaa kasvattipäivää Tokon, tottiksen, esineruudun ja jäljen merkeissä. Iltapäivällä paimennettiin myös.

Eija ja Micke ilmoittautumassa Kaarinalle
Heti aamusta kokoonnuttiin Someron koiraharrastajien upealle kentälle. Kentällä treenattiin parissa paikassa tokoa ja tottista. Kokeneemmat ohjaili tarvittaessa treenaajia. Meikäläinen keskittyi tällä kertaa kuvien ottamiseen.
Samuli teki monta jälkeä ja ne ajettiin treenien lopuksi.Kiitos!

Tämän jälkeen juhlittiin Woollandian kennelin ekaa Agi Hyppy-valiota Woollandian Urhoa"Trippiä" ja Satua. Satu tarjoili kakkukahvit.

FI AVA-H

Iltapäivällä vielä esineruutua lähimetsikössä ja paimennusta. Kiva aurinkoinen päivä huippuseurassa.Kiitos kaikille!

Robin

Wenjan pennut ovat päässeet jo ulkoilemaan, väsäsin heille sinne tarhan, jossa myös katos.
Mahdollisesti yksi urospentu vielä omaa kotia vailla.

Kennelnimet on nyt myös päätetty.
 Woollandian Biisi pentue

Lumikki-Ikkunaprinsessa
Tuhkimo-Kuurankukka
Huuhkaja-Ankkurinnappi
Kotka-Lentäjän poika
Savu-Tähtipölyä
Tahvo-Satumaa
Turre-Lautturi
Haukka-Muuttohaukka





sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kron HYPPY-Serti, Eerik paimennuskisan voitto!

Taimin ja Aaronin lapsilla menestystä vappupäivänä.!
Kron ja Iina agissa peräti triplanolla ja eka Hyppy-Serti.Tällä parilla on hurja tahti päällä.

Trip ja Satu myös nolla.

Kesän paimennuskoekausi korkattiin Woollandiassa, luokkina 1 ja 2.(Spky)
Kakkosluokan ylivoimaisen voiton vei Niina ja Eerik.
Ykkösluokassa Morris 64p, Akseli 62p, Robin 46p,Rahis 45 p, Illi 46 p hausta sitten disk.

Huikea päiviä. Onnea kaikille. Tästä se kesän kisakausi alkaa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kolme viikkoa kohta täynnä

Tänään pennut pääsi ekaa kertaa alkertaan ja saivat myös maistaa lampaan jauhelihaa.Kyllä maistui. Vauhti alkaa kohta olemaan melkoista.



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Grimm toko AVO1

Grimmillä(W .Kapteeni Kaarna)ja Einillä upea korkkaus tokon Avo luokassa. 301p, luokkavoitto ja KP. Onnea!!!
Tämä parivaljakko on pian EVL,ssä kisaamassa.
Mamma Wenja on ylppiä myös jälkikasvustaan.!!!

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pennut 1 viikkoa

Eka viikko on pennuilla sujunut leppoisasti, ruokaa riittää ja Wenja mamma hoitaa hyvin.

Pieni videopätkä, kun ruoka-aika alkaa.


Pennuista on tullut paljon kyselyitä, mutta kaikkien koteja ei ole vielä päätetty.
Vanhempien luonteista yms. saa parhaiten tietoa kun niitä käy katsomassa.Wenja ottaa mielellään rapsuttelijoita vastaan pentulaatikon reunalle. Woollandiassa asustaa Eerikin ( pentueen isän) emä ja sisko ja Eerik itsekin asuu pääkaupunki seudulla, jos haluaa siihen tutustua paremmin.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

6+2

Wenjan ja Eerikin pennut syntyivät 8.4. Aikamoinen sakki sieltä tuli kuusi poikaa ja kaksi tyttöä. Wenja oli fiksu ja synnytti päivällä.



14.30 poika, valk täplä niskassa , oik jalka valk., trikki 
15.00 poika, molemmat etutassit valk. Hännässä pidempi valk, harmaata tassuissa,trikki/Savu
15.30 poika, valk perinteinen naama, trikki 
16.00 tyttö, musta ei kaulusta,trikki/Lumikki
16.15 poika, musta ,ei kaulusta, pieni viiru
18.30 poika ,koko valkokaulus,mol jaloissa kannukset,trikki
20.00 tyttö, v.alk viiru vas kaula,mv
22.15 poika, valk täplä ja kaulus



Ensimmäiset siis tulivat vauhdilla ja viimeiset pikkuhiljaa. Wenja hoisi homman ammatitaitoisesti.
Ns. työnimet on vielä osalla päättämättä, mutta "torellisesti" tämä pentue on Biisi/Pop pentue.



Tytöt ovat: Ikkunaprinsessa ja Kuurankukka. Poikien nimiehdotuksia esim. pianomies,muuttohaukka, rekkamies,pelastusrengas,valonkantaja yms...... 

Savu,poika

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kronille toinen serti!

Huippunopea Kron(W.Kaarina Maununtyär) ja Iina nappasivat toisen agisertin eilen Jaun kisoissa.
Nyt pitääkin odotella jonkin aikaa ennenkuin voi ottaa vastaan sen viimeisen.

Tarantella ja Tanja tokoilivat taas hyvävireisen kisan. Plakkariin 3-tulos.

ONNEA molemmilleparivaljakoille.



Kron


torstai 31. maaliskuuta 2016

Jonaksen kurssilla / Malmö

Kevättreenien aloitus aurinkoisilla( ja hiukan sateisillakin) Malmön pelloilla.
Alue missä treenit pidetään on vanhaa armeijan " maata" ja laidunta, sekä erilaisia lohkoja mäkineen ja puineen riittää. Lampaita oli käytettävissä ainakin n. 40-50. Joten puitteet on kyllä todella hienot.
Woollandian porukalle varasimme kaksi kolmen päivän kurssia.
Treeneistä lyhyesti koirakohtaisesti( mitä mekäläiselle jäi mieleen...). Tässä ekassa porukassa oli Jymyn lisäksi "vain" Taimin pentuja.

Martta: Ajoon pitää saada enemmän ajatusta ja tekemisen meininkiä, vähentää painetta lampaisiin nostamalla katseen ylemmäs, Martan siis pitäisi olla kauempana.

Jymy: Rauhallisempia vihellyksiä ja samaa ajoa kuin Martan kanssa.Jymy alkoi hienosti olemaan jo jyvällä.

Morris ja Carola:Itsevarmuutta ajoon lisää, ohjaaja menee koiran luokse sitä palkitsemaan,jos tulee jumitus ja siitä taas jatketaan. Muuten Carolan pitää pysyä PAIKALLAAN!Ehkä seuraavaksi otamme betonia mukaan..... Morris ajeli jo hienoja pätkiä kaukana.

Köpi ja Kari:Hakukaarelle ajatusta mukaan, nyt koira juoksee. Köpille pitää olla selkeä ja johdonmukainen kaikkialla. Pehmeät käskyt käyttöön. Alkoi pojalla kaaret aukeamaan,hyvä!

Akseli ja Elina: Vauhtia pois kaarista ja ajatusta ajoon, ja se onnistui todella hyvin kun ohjaaja tarkkana.Elinan pitää olla eleettömämpi, käskyttää pehmeämmin ja pysyä paikoillaan! Hyvin alkoi Akselilla ajatusta tulla. Hienoa!

Robin ja Irma: Robinille taisi nyt selvitä, kuka se on, joka tahtipuikkoa paimennuksessa heiluttaa. Se on Irma eikä Robin. Pikkasen sai vääntää, mutta kyllä se asenne sieltä löytyi. Upeaa!

Kiitos kaikille mukavasta seurasta. Hienoa, että saatiin taas porukka kasaan reissuun.
Onnistuneita treenejä seuraavalle porukalle Eja, Katja, Päivi ja Sabina.




maanantai 28. maaliskuuta 2016

Storålam Cup /Tanska

Pikku Martta taisteli itselleen vaativissa kilpailuolosuhteissa tuloksen kaksoishakuradalta Storålamin toisena kilpailupäivänä.
Nämä kilpailut ovat ns. extreme ratoja, välimatkat pitkiä/lampaita voidaan hakea "piilosta", toiselta lohkolta tms.
Näissä kisoissa Martta astui Wenjan saappaisin, koska Wenja ei nyt ole enää kisakunnossa kun pennut tulossa.
Ekana päivänä keskeytin Martan radan kun lampaat jumitti ojaan, tämä oli järkevää, koska toisen päivän tuplahakuradalla samaa ongelmaa ei enää ollut.Valitettavasti aika loppui ajossa toisten porttien kohdalla niin jäi ajon pisteet saamatta. Marttahan ei ole kisannut yhtään näin isoa standardi rataakaan, että oli tää kyl huippua. Hyvistä sijoituksista ei tietty tällä vielä kilpailla, mutta jäi siellä aika monella lampaat löytymättä.

Kari ja Köpi olvat myös kisaamassa, mutta radat olivat vielä turhan haastavia, ens vuonna sit!

Seuraavaksi kolme päivää treeniä Malmössä Jonaksen opissa. Sinne on tulossa muitakin kasvatteja, Köpi, Morris,Robin ja Akseli. Kivaa siis tiedossa.!


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Tara eka kiinnitys TVA ja Trip Sm kisoihin

Tuloksekas kisaviikonloppu kasvateilla taas takana.

Tarantella ja Tanja 270,5 p toko EVL ja eka 1- tulos. Valiokello käyntiin😀😀😀Onnea paljon Tara ja Tanja. Tää on niin mahtavaa, kun tietää et tie tähän on ollut välillä hiukan mutkikas ja kivinen.
Sitkeys palkkittiin.

Satu ja Trip viimeinen aginolla Sm kisohin, tervemenoa sinne😀😀😀

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Wenjalla 42 vrk täynnä

Wenja alkaa olla jo aika "raskaana", sillä on mahoton nälkä koko ajan ja vatsa on selvästi kasvanut. Toivotaan nyt kuitenkin, että mitään jätti-isoa pentuetta ei tulisi. Mietin vielä vienkö sen röntgeniin, jos vatsa tulee valtavaksi.
Töissä ja kurssikoirana se silti haluaisi olla, mutta on jo viikon verran ollut äitiyslomalla niistä hommista.Torstaina ollaan lähdössä viikon reissulle  Malmöhön  ja kisoihin Tanskaan, otamme Wenjan varmaan turistiksi mukaan, että se saa olla oman lauman kanssa. Se kun on sellanen reissunainen.
Osaa rentoutua paikassa kuin paikassa. Tässä omalla sohvalla.




lauantai 19. maaliskuuta 2016

Uunolle ja Tripille glooriaa...

Trip palkittiin Ylöjärven koirakerhon vuoden 2015 parhaaana toko ja Rally-tokokoirakkona.
Agilityssä nappasi lisäksi sijan 2. Aikaste huippikoirakko!

Ja toinen huippupari Minna ja Uuno toikoilivat 295.5 p. Evl.

Onnea,onnea pojille! sekä  Satulle ja Minnalle!

Trip


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Wenja & Eerik pentuja!

Wenja ultrattiin tänään tiineeksi, joten jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on pentuja odotettavissa viikolla 14/15.

Näistä pennuista odotetaan .... paimenkoiria, jotka kääntävät uhittelevammatkin lampaat/naudat, harrastuskoiria,joilla on resursseja nopeaan ja vietikkääseen työskentelyyn eri lajeissa.

Pennuille toivon kokeneita koteja paimennuksen parissa, tai aktiivisessa harrastuskodissa. Paimennusta voi kasvattimme harjoitella Woollandiassa hyvissä puitteissa.

Paimenkoiria olemme kouluttaneet useita vuosia, ja aiemmin  kilpailimme aktiivisesti agissa, tokossa, pk,ssa ja pelastuskoirakokeissakin on käyty mittaamassa koirien tasoa.

Kasvattien omistajille järjestän useasti vuodessa paimennusharjoituksia ja silloin tällöin myös tapaamisia eri harrastuslajien parissa.

Lisätietoa vanhemmista/ pentueesta voi kysellä mailitse.






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Myrsky pentueesta Simba Toko kokeessa! Ukko(Kalevala pentue) PM valjakkohiihdot.

Simba( W. Myrsky Leijona) ja Merja korkkasivat ensimmäisenä tästä pentueesta kisa"uransa". Tokon Alo luokasta 1- tulos plakkariin suvereenisti. 170 p ja 3 sija. Paljon Onnea Simba ja Merja! Niin hienoa!



Woollandian Ukko saavutti valjakkohiihdon Pohjoishämeen Piirinmestaruuskisoissa pronssisijan. ONNEA! Upea suoritus!


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tara EVL voitto! ja muuta...

Tara ja Tanja tekivät taas hienon 2- tuloksen tokossa(EVL). Samalla luokkavoitto! 1- tulos jäi vielä himpun päähän, mutta veikkaan, että aika pian saamme juhlia Woollandiassa tottelevaisuusvaliota!


Wenjan astutuksesta on nyt kulunut pari viikkoa, vielä en osaa sanoa onko pentusia tulossa. Katsotaan maaliskuussa mitä ultra kertoo. Josko pikkuprinsessoja/prinssejä tulee on yhden nartun nimi jo ainakin päätetty- Ikkunaprinsessa- .Kaikki, jotka Wenjan tuntevat, tietävät että, toiselta nimeltään hänhän on Prinsessa Wenja.

Treenejä on myös aloiteltu pikkuhiljaa. Pääsiäisenä lähdetään taas Tanskaan Storålam Cuppiin ja sen jälkeen Jonaksen kurssille Malmöhön. Jymy ja Wenja on ilmoitettu kisaamaan, mutta Martta ottaa Wenjan  paikan, josko Wenja on pieniin päin.
Martta on treenaillut muutaman kerran look backia ja Jymy rauhallista ajoa. Muutamia pitkiä hakuja pitää myös ottaa ennen reissua ja onhan sitä toki muutakin työstettävää.

Sairastupa uutinen on Zaggan perineaalityrä. Kaikkia ihme sairauksia sitä koirilla onkin. Zagga menee tiistaina leikkaukseen ja toivottavasti toipuu siitä nopsasti. Paimennuskisaaminen siltä varmaan loppuu tähän ja saa toimia työ/kurssikoirana.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Wenja & Eerik

Wenjan ja Eerikin pentusuunnitelmat etenevät. Wenja vietti lemmenlomaa Eerikin luona perjantaista maanantaihin.
Ja näin siinä sitten kävi parikin kertaa.


Pentuja siis mahdollisesti tulossa viikolla 14/15.
Pentueesta löytyy lisätietoa kotisivuilta.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Trip,Woollandian eka Hyppy AGI Valio ja Kronille taas nolla!

Woollandian Urho"Trip" on kennelin ensimmäinen Agilityvalio(Hyppy). Kiitos Satu ja Trip, sekä Megapaljon ONNEA. Trip on nyt kaksoisvalio, koska on jo TVA, rallytokovalion arvokin on lähellä. Tästä parista taitaa tulla nelois valio.....Satu ei paineita.




Woollandian Kaarina maununtytär(Kron) ja Iina, jatkoivat myös vauhdikasta menoa agilityssä, saaden taas nollan kolmosista. Niin hienoa.ONNEA!

Taimin lapsoset ovat aika nopsakinttuisia menijöitä!

Wenja puolestaan on Eerikin luona riiureissulla, ja kovasti toisistaan tykkäävät.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taran tokoilut ja synttärijuhlintaa

Tara(Tarantella) ja Tanja tokoilivat hyvän 2-tuloksen EVL,ssä 250 p. Paljon ei enää 1-tuloksesta puutu ja se varmasti tälle parille vielä tulee. Onnittelut!

Tämä sisarusparvi Tara,Sirkka,Tiikeri,Uuno,Flip ja Lukkis juhlii tänään 5- vuotis synttäreitään. Woollandian eka pentue, ja paljon on mainetta ja kunniaa niitetty eri harrastuslajeissa, lisäksi sisarukset ovat myös mukavia ja kilttejä koirakavereita. Kiitos kaikille pentujen omistajille!


Listaanpa vielä tähän nuo harrastus"tittelit"


UunoDG: POHJ TVA, FI TVA, LV TVA, EE TVA, SE TVA, NO TVA ,VPVA,PPR1,PAIM2
Lukkis PAIM2,PPR1
Flip:Toko AVO3
Tara:PAIM1,PPR1,RTK2,Toko EVl2
Tiikeri:PAIM2,PPR1

Sirkasta en nyt löytänyt yhtään kuvaa, Sirkka PPR1.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Aginollia ja pentuhöpinää

Sabinalle ja Ukolle viime viikonlopun kisoista, sekä Satulle ja Tripille eilisistä kisoista 3- luokasta aginollat.
Onnittelut taitaville ohjaajille ja nopsille koirille!



Woollandian pentusuunnitelmia on päivitetty kotisivuille. Katsotaan, josko Wenja hyväksyisi sulhokseen Eerikin, koska keinosiementämään en narttua lähde, jos parille on annettu  mahdollisuus luonnolliseen astumiseen. Mielestäni nartun, sekä uroksen, pitää osoittaa että ne ovat kykeneväisiä jatkamaan sukua ihan luontaisesti.

Wenja on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta eli tänä keväänä.
Mahdollisille pennuille etsin aktiivisia koteja eri harrastuksiin tai työkoiran paikkaa lammas/nautatilalla.





Martan pentusuunnitelmien lisäksi myös muita pentueita suunnitteilla mahdollisesti jo 2017.

Woollandian kasvateista on Floo pyöräyttänyt  5.12.2015 8 pentua(kennel Drömsön), ja Woollandian Louhelle on pentue suunnitteilla(kennel Qma).
Hienoa, että omia kasvatteja käytetään myös muissa kenneleissä jalostukseen.



perjantai 15. tammikuuta 2016

2016 alkua

Hienoja tuloksia heti vuoden alkuun. Iina ja Kron"Woollandian Kaarina Maununtytär " voitto agin kolmosluokan kisoista,   ja eka SERTI , ONNEA!Valiokello käyntiin.!

Kron(c) Iina V.
Terveystarkeista: Wenja ja Niinan Eerik(W.Eerik Voittoisa) kävivät silmäpeilissä. Molemmilla silmät OK.

Indi (W Scarpetta) kävi välikuvissa. Indi on Marjan omistuksessa. Kuvattiin selkä, olat ,lonkat, kyynärät, polvet, kintereet. Kaikki näytti hyvältä. Indin blogissa lonkkakuvat.

Lisäksi Sabina kuvasi Ukon(W Ukko) selän, koska se oireili toista takajalkaansa. Selkä ok. Kuvat löytyvät Sabinan blogista.

Martan astutus suunnitelmat:
Mietin ja etsin rauhassa omasta mielestäni sille sopivaa urosta. Ensimmäinen astutushan ei onnistunut, ja voisin tietysti koittaa samalla uroksella, mutta tässä tapauksessa koitan katsoa lähempänä olevaa urosta, koska narttu ensikertalainen ja tarkat tärppipäivät ei tiedossa.
Haluan nähdä uroksen ennen astutusta, katsoa sen luonnetta, ja miten se paimentaa, muuallakin kuin kisoissa, jos vaan mahdollista.
Yleensä kun päädyn johonkin urokseen, en lähde sitä vaihtamaan, jollei jotkut jälkeenpäin ilmenevät asiat anna siihen syytä(esim terveys, sukulaisten sairastumiset). Pyrin mahdollisuuksien mukaan käyttämään urosta, jolla ei ole jo useita pentueita. Kahdeksasta pentueesta olen kuudessa käyttänyt ensi kertalaista. Tässä on tietysti enemmän riskiä, kuin käytettäessä urosta, jolla jo jälkeläisnäyttöä, mutta geenipolia ajatellen se ehkä pidemmän päälle on järkevää???, ehkä. Aika näyttää.

Lisäksi muitakin astutussuunnitelmia tulossa, kunhan kaikki terveystarkit ym. kunnossa, niin laittelen lisätietoa.


Dana(c) Marianne S,

Alkuvuodesta on ikävääkin kerrottavaa. Dana(W. Scully) jouduttiin operoimaan uudelleen olista. Aiemmin leikattu olka ei ollut parantunut kunnolla ja lisäksi aiemmin operoimatta jätetty olka oli nyt myös tähystettävä. Nämä molemmat olisi pitänyt tehdä näin maallikon mielestä jo aiemmin, koska paraneminen ei edistynyt ja tilanne on pahentunut koko ajan.Toivotaan, että Dana tulee nyt kuntoon. Olat tähystettiin  eri paikassa kuin ensin. Mietitään, kun tilanne selkeytyy laitanko tänne sairauskertomuksen ja eri "diagnoosit/hoito-ohjeet", ehkä siitä olisi jollekin hyötyä? Kyseessähän ei ole oma koira, joten katsotaan. Tsemppiä koiran omistajalle Mallalle.