sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Uuno tokokisoissa Latvian maalla

Uuno vietti pääsiäissunnuntaita toko kisoissa Latviassa. Hyvä 2, tulos 250 pistettä.Kisat olivat eläinmessujen yhteydessä, joten vilinää, vilskettä ja kuulemma kanojen kaakatustakin riitti. Hyvä häiriötreeni.Onnea Minna ja Uuno!

Pentupäivät

Pentupäivät aloitettiin tällä kertaa Salon koirahallilla. Halli oli vuokrattu meidän käyttöön koko päiväksi. Pete veti agilitytreenejä ja toisella kentällä koulutti Niina tokoa. Päivä meni rattoisasti hyvässä porukassa. Treenasin itsekin Martan kanssa tokoa ja Köpi pääsi "hieronta temppu radalle", jonka vetivät Toimivan Koiran koirahierojat Minna ja Tuija.
Robin

Huiku
 

Lauantaina jatkettiin Woollandiassa paimennuksen merkeissä. Taitavia pikkupaimenia näkyi siellä sun täällä.
Kiitos osallistujille ja kouluttajille, kesällä taas pentupäivät Woollandiassa.
Kuvia Sannan galleriassa 
Sabinan galleriassa


torstai 28. maaliskuuta 2013

Köppille uusi koti?

Köppi on tässä mietiskellyt jonkin aikaa, josko hänelle löytyisi uusi oma harrastava koti. Köppi tuntee jäävänsä hiukan "toisten jalkoihin" tässä isossa laumassa.
Köppi on kiltti ja ohjaajanöyrä.
Köppi kuvattiin juuri priimaksi lonkkien, kyynäreitten ja olkien osalta.A-A, 0-0
Köppi on viettänyt nuoruutensa kirjaimellisesti "pellossa" kasvaen. Lampaisiin ollaan myös tutustuttu, kovin intensiivinen ei Köppi vielä ole, sisaruksistaan poiketen.

Köpi


Luustokuvien tuloksia

Nyt alkoi tippumaan kennelliitosta lonkka- ja kyynärkuvien lausuntoja
Taimin pentujen tulokset tuli takaisin juuri niin kuin eläinlääkäri oli ne arvioinutkin. Astran pennuista tulikin sitten "mielipide-eroja.
TaimixRoy
Köpi A-A, 0-0
Trip A-A, 0-0

AstraxSwedu
Louhi A-A, 0-0
Simo B-C, 0-0
Ukko C-C, 1-1
Kaikilta näiltä lääkäri arvioi lonkat B:ksi joten hajontaa tuli.
Sisu A-B,0-0(lonkat lähti A:na)

Odotellaan vielä muiden tuloksia.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Huiku nuorten koirien tokovalmennukseen

Huiku lunasti paikkansa oman alueensa nuorten koirien tokovalmennukseen. Paljon Onnea Minna ja Huiku!
Kasvateistamme on TVA Uuno jo aiemmin valittu yo. valmennukseen ja treenaa sen lisäksi MM tiimissä.Tara treenaa myöskin MM tiimissä.
Lisäksi vielä Tripillä on kilpailuoikeus VOI - luokkaan(ei taida olla hakenut mihinkään valmennukseen?) ja kisauran on myös aloittanut Flip, sekä Ukkokin piakkoin.
Kyllä näistä paimenista on lajiin kuin lajiin!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Hopeaketun pentupäivät ja lampaiden verinäytteet

Sunnuntaina pääsivät porukamme Hopeakettuset ja Martta Rymättylään  pentupäiville. Ohjelmaan kuului metsässä lenkkeilyä ja hyvää seuraa ruokapatojen äärellä. Mukava päivä saaristossa.

Tänään Wenja ja Zagga kera Liipparin siirtelivät lampaita verinäytteiden ottoon.Pete keritsi lampaiden kaulan alueita Mendez apunaan.Lampaamme kuuluvat MV 3statukseen, joten näytteett otetaan joka kolmas vuosi. Ilman apukoiria olisi tämä homma paljon työläämpää. Mukana tehotiimissä myös Minna, Katja, Pete, Tuija, Reine sekä tietty ell.
Kiitos kaikille! Nopsasti tuo työ tuli tehtyä porukalla.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tarantella ja Tanja agikisoissa

Tara elämänsä ensimmäisissä agikisoissa kartturinsa Tanjan kanssa epävirallisessa starttiluokassa. Onkohan Tanjakaan ennen agikisoissa ollut? eipä sillä paljon merkitystä ole-Voitolla  alkoi tämän parin agiura. Paljon Onnea!
Video

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pentupvä. Taimi X Aaron

Nuorison pentupäivät ihanan aurinkoisessa säässä. Kaikki pennut kävivät sytyttelemässä lampailla pari kertaa, ja kyllähän sitä kiinnostusta löytyi.Muutama oli jo kuin ilmetty Isänsä ja Äitinsä, toiset lähtivät hiukan rauhallisemmin liikkeelle.

Kaikilla pennuilla on mahtavat uudet kodit.Kiitos kaikille, että pääsitte tulemaan.

Kuvia galleriassa

perjantai 15. maaliskuuta 2013

CEA:n periytyvyys

Laitan tähän linkin Optigenin sivuille  CEA:sta.
Kuten jokainen voi taulukosta tulkita tarvitaan CEA silmäsairauteen geenit MOLEMMILTA vanhemmilta.
Astran ja Swedun tapauksessa ovat molemmat kantajia tai toinen sairas.Kumpaakaahan ei ole geenitestattu CEA,n osalta ja jälkiviisaana voisi tietenkin todeta, että olisi kannattanut.
Jos CEA sairaan/kantajan yhdistää CEA normaalin kanssa, ovat sairaan kanssa yhdistettäessä pennut kantajia, ja kantajan kanssa yhdistettynä terveitä tai kantajia, mutta YKSIKÄÄN ei ole CEA sairas.(sikäli , että geenitestien tuloksiin on luottamista)
YKSI koira ei voi siis ainoastaan tehdä pennuista sairaita, vaan tähän tarvitaan kaksi rekkua, niin kuin siihenkin, että pentuja ylipäätään syntyy.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tuomion päivä

Luustokuvauksissa ja silmätarkeissa 11 kasvattia. Ja tällaisessa määrässä kaikki ei ollut tietenkään priimaa, vaikka sitähän tietenkin toivoisi.

Taimilla peilattiin silmät taas terveeksi.

TaimixAaron pennuista silmäpeilattiin Illi, kun oli silloin pentupeilauksen aikaan hampaanpoistossa. Silmät OK.

Taimix Roy pennuista kuvauksissa Köpi, Trip ja Floo. Luusto ja silmät kaikilla priimaa.

AstraxSwedu pennuista oli mukana seitsemän pentua. Luustot kaikilla ok 3xA, 3xB ja 1xB/C, myös Manun aiemmin leikattu olkapää oli parantunut hyvin.
Silmäpeilaus ei sitten kertonutkaan niin hyvää, vaikka siis koko pentue silmäpeilattu CEA,n osalta terveeksi pentuna. Geenitestithän ko. sairauden osalta tehty Ukolle ja Simolle(cea) sekä Louhelle ja Sassalle (cea, kantaja). Simolla näkyi peilauksessa CEA, Ukolla ei. Valitettavasti Sisun toisessa silmässä on CEA,n "pahin" muoto tai trauma?. Toinen silmä ok ja ei ainakaan Cean, osalta pitäisi mitään olla. Tästä voi kyllä päätellä,  että pentupeilauksella ei CEA,n toteamiseksi ole juurikaan merkitystä.

Kaikilta kuvattiin myös olat ja ne OK. Nyt odotellaan kennelliiton lausuntoja luustokuvista.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Liipparille lippu MM-karsintoihin

Liippari voitti tänään agiradan kovassa seurassa Tsaun kisoissa huippuajalla. Toiselta radalta myös nolla. Kyllä töppöjalassakin vauhtia riittää kun Pete sen on niin taitavaksi ja nopsaksi kouluttanut. Paljon ONNEA.

Huiku oli perjantaina nuorten koirien toko- näyttökokeessa Minnan kanssa. Huikuhan osaa eri liikkeitä todella hyvin. Valitettavasti Huiku on varautunut vieraita ihmisiä kohtaan ja väistää luoksepäästävyydessä. Toivotaan,että tytön pää kasvaa ja se oppii hyväksymään myös vieraat ihmiset, vaikka ei niistä tarvitsekaan pitää.Olet Minna kyllä todella taitavasti kouluttanut pikkuneidin.!

Meidän koirat on ovat lenkkeilleet pellolla ihanan aurinkoisessa säässä.

Wolf

Melkeen kaik yhes koos
 


Kaunis Martta
Ei huolta huomisesta -vaikka-, huomenna onkin"tuomion" päivä kun osa Taimin ja Astran pennuista menee luustokuvauksiin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Martta 10,1 kg..

...joten mikään pikkuprinsessa tuo neiti ei enää ole. Eilen oltiin rokotuksilla ja Martta punnittiin samalla.
Vauhtia tytöllä riittää ja hyvin pysyy jo lenkillä toisten perässä.Martta myös mielellään "paimentaa" jo muita koiria, pellolla juostessa on oikea hakukaari parempi. Aika näyttää millainen paimentyttö tuosta kasvaa.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tottista

Ihan oikeesti oltiin Martan ja Köppin kanssa Niinan tokotreeneissä, jotka Minna oli Woollandialaisille ja muutamalle muulle innokkaalle tokoilijalle järjestänyt. Treenit oli taas mukavassa ja tilavassa Salon Koirahallissa.
Martta treenasi sivulla oloja, sekä luoksetuloja. Kokeiltiinhan sitä myös maahanmenoja. Köppi puolestaan hämmästeli, että pitäisikö hänen tehdä jotain, viimeksi kun Köppi on ollut tämän lajin treeneissä vuosi sitten pentukurssilla.

Woollandialaisista oli mukana myös Eerik, joka Niinan kouluttaessa keskittyi tietenkin Riiviömäisen katsoja osaan.
Samasta sisarusparvesta oli Kron jo treenannut vaikka mitä. Tässä luoksetulon alku siis paikalla istumista, ennen kuin käsky käy.
Martta ja Köpi viihdyttivät itseään myös katsomossa.
Ukolla on tässä jo herkut mielessä. Ukon treenit ovat jo myös pitkällä ja kesällä Ukko starttaa ainakin tokon SM-kisoissa
Flipiltä treenit sujui kuin jo vanhalta tekijältä. Flipillä virtaa riittää ja meno on sen mukaista.
Uuno oli myös tapansa mukaan hyvin vauhdikkaalla päällä. On nuo veljekset niin saman näköisiä.
Ja yllätystreenaaja saapui myös mukaan. Tätä ei usein tapahdu, joten nyt otettiin ihan kuvamateriaalia todisteeksi ja hyvältähän tuo Louhen meno näyttää. Ties vaikka joskus menisi oikein kisaamaan.


 Muutama kuva myös galleriassa