maanantai 12. joulukuuta 2016

Syksyn uutisia

Tänä syksynä on ollut valitettavan paljon huonoja terveysuutisia.

Kaksi OCD,tä,1 epilepsia ,1 puolikuuro, 1 yhden kasvatin kuulo heikentynyt.
Surullisia tapauksia kaikki,  koira kun hankitaan niin odotukset ovat yleensä korkealla, kukapa ei tahtoisi tervettä ja toimivaa koiraa. Aina ei kuitenkaan näin mene, ja se on myös koiran omistajalle rankkaa aikaa, kun omasta ystävästä on kova huoli. Tsemppiä!

Nämä kaikki tiedot on päivitetty kotisivuille.

Yksi Tiikerin ja Jymyn pennuista palautuu mahdollisesti meille, perheessä sattuneen vakavan sairastumisen vuoksi. Lisäksi tätä pentua oli pibullit päässeet koirapuistossa puremaan marraskuun lopussa, ja samalla myös sen omistajaa. Pentu toipunee nyt ensin kotonaan ja tulee sitten meille. Tämä pentu siis etsii itselleen mahdollisesti uutta kotia,  sellaista missä sen kanssa myös paimennettaisiin ja harrastetaan aktiivisesti. Mieluiten tutulle tai tutun tutulle. Pennussa ei siis ole mitään ongelmakoiran elkeitä ja purema ei ole aiheuttanut luustolle/lihaksille mitään pysyvää vikaa.
Pentu on syntynyt 26.4.



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kotisivut, blogi, face

Kolme tiedotuspaikkaa Woollandiassa.Kaikki ei pysy ajantasalla, joten jatkossa päivittelen blogia vähemmän.
Kasvattien tuloksia ja kuulumisia löytyy Woollandian facesivuilta, sekä kotisivuilta.