sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Paimennusturnee ja agi kisat

Maanantaina suunnattiin nokka kohti Rantasalmea vuokramökille. Ainoastaan Jiraki jäi talovahdiksi.Mukana porukassa myös Tuja ja Pete koirineen.
Torstain paimennuskisoissa Wool ja Wenja ret. Zaggalle 72 p.Fleet ja Tuija(aika loppui ajossa)
Lauantaina Rantasalmen kisoissa keskeytin Zaggan radan poikittaisajossa, oli hiukkasen tahmeaa menoa. Wenjalle kelpo rata. Wolelle myös keskeytys(jumitti).
Tänään sunnuntaina jatkettiin taas kisoja. Zaggalle eilisen toisinto, mutta parempi haku ja ajo ekalle portilla. Siinä tuli niin monta kiemuraa, että katsoin parhaimmaksi antaa Zaggan tuoda lampaat mulle ja keskeytin.
Wenjalle taas hyvä rata kakkosissa.Hiukan vielä arpoo pillikäskyjä, kun ei ole varma mihin suuntaan pitäisi lähteä.Wolella hyvä rata ja jakokin saatiin suoritettua, sen jälkeen lampaat lähti varikon suuntaan ja vaikka Wolle saikin ne käännettyä, olivat ne jo kisa-alueen ulkopuolella,joten disk.
Fleetille ja Tuijalle hyvä rata. Plakkariin  58 p.Aika loppui häkillä.
Fleet kävi lisäksi lauantaina agikisoissa Peten kanssa Mikkelissä, saaden nollan sij. 3. Ensi vuoden 0 keruu siis käynnistyi jo hyvissä ajoin.

Ensi viikonloppuna startataan Affenanmaan kisoissa, joten muutama pvä. aikaa treenata......

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tokoa ja agin MM- karsinnat

Uuno ja Minna lauantaina ekoissa EVL:n kisoissa upea tulos 283,5 p.KP ja luokkavoitto!.Sunnuntaina heti perään hyvä 2- tulos 254 p.(ruutu nollille).Prinsessa Tara ja Tanja ekoissa Voi-luokan kisoissa 238,5 p.(kaukot nollille).Erinomainen voi -luokan korkkaus!Rapsuja molemmille Zaggan tottelevaisille lapsosille,ja onnittelut Huippuohjaajille!
 Rapu ja Anette urakoivat agilityn MM-karsinnoissa sijoittuen 13:ta.Onnittelut!
 Meikäläisten rekut ovat viettäneet leppoisaa viikonloppua auringosta nauttien. Tokokuvia sunnuntain kisoista Woollandian galleriassa.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Sbcak:n paimennuskisat


Woollandian porukka pärjäsi hyvin omissa kisoissa.Tuomarina oli Päivi Nietosvaara. Tiikerille I-luokan voitto huikealla tuloksella 93 p.Taimille 69 p.ja kolmas sija.Taimi keskittynee varmaan tämän jälkeen työhommiin. Se kun on isompien sfäärien paimen. Wolelle II-luokan voitto ja Wenjalle toinen sija. Molemmille Paim2,koulari.Kolmantena Fleet ja Tuija. Zaggalle III-luokasta 42p ja I-sija,muita osallistujia kun ei tässä luokassa ollut. Kisat sujui taas hyvin upean työntekijäporukan ansiosta!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

SPKY:n paimennuskisat 17.7

Woollandiassa SPKY:n paimennuskisat.
Kisasimme pitkästä aikaa ns. "kuivuri"pellolla, ja se olikin aika haasteellinen varsinkin I-luokalle. Lampaat kun halusivatkin takaisin varikon suuntaan, eikä kotipellolleen niin kuin oli oletus.
Kakkosluokassa starttasi Fleet ja Tuija tehden "kelpo"radan. Sijoitus oli neljäs. Virpi kisasi Woolen kanssa ja sai radan ajettua läpi, sijoitus viides.
Ykkösluokassa sisarkolmikko Tiikeri, Uuuno ja Tara taas starttiviivoilla.
Tiikerin rata oli hyvä, tosin se oli hiukan epävarma. Kasaan saatiin 62 p. ja toinen sija. Tara pääsi häkille asti hyvällä radalla, kunnes prinsessalla hiukan hermo"kärähti". Uunolla pikkaisen lähti lampaat heti nostossa....

Tänään taas kisataan ja katsotaan miten käy....

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kaunotar Tarantella

Tästä paimentytöstä kasvoi kaunotar, vaikka tässä prinsessa on vielä hyvinkin kippurahäntäinen. Taralle Forssan näyttelystä EH ja nuorten luokan voitto. Eipä tarvitse noissa missikisoissa enää juosta.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Työkoirat apulaisina

Tällä viikolla on muutama meidän koirista käynyt auttamassa paria lampuria lampaiden siirroissa.
Maanantaina oltiin Eijan luona erottelemassa pässikaritsat emoistaan. Mukana olivat myös Minna ja Uuno, sekä Tuija ja Fleet. Suunnitelma toimi hyvin ja pässit saatiin siirtymään kutakuinkin vaivattomasti uudelle laitumelle, vaikka hiukan huusivatkin mammojensa perään.
Tänään Wenja, Swedu ja Zagga kävivät ajamassa 300 päistä texell laumaa "punnitukseen". Pelto oli aika haastava,koska ruoho oli jokseenkin pitkää ja keskellä oli myös pari metsäsaareketta. Porukka oli jo ajettu kertaalleen aitaukseen, kun pari karitsaa päättikin lähteä kahdestaan seikkailemaan, siinä sitten haettiin vielä ne muutaman mutkan kautta.
Tällaisia hommia on hyödyllistä tehdä, pääsee uusille lampaille ja uusiin maisemiin treenaamaan erilaisia tilanteita.Homma toimii kun koira pysähtyy ja ottaa hyvät flänkit - juuri eikä melkein ohjaajan käskyn mukaan-.





torstai 5. heinäkuuta 2012

Cima Cohenin kurssi

Kati järjesti meille Ciman kurssin kolmeksi päiväksi. Tämä olikin ensimmäinen "vieras" kouluttaja meidän Ranchillä. Ciman koulutustyylissä ei juurikaan käytetty mitään apuvälineitä,käskyt pehmeällä hiljaisella äänellä ja ohjaajan pitää liikkua,tietty oikeaan suuntaan, joka ei välttämättä ollut ihan helppoa kaikille. Erittäin mukava kouluttaja ja kaikki kurssilaiset saivat hyviä ohjeita koiran treenaamiseen. Kiitos kurssin järjestäjälle, kouluttajalle ja kaikille mukana olleille!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Paimennuskisat ja pentupäivät+ agirotu

Tiikeri ja Uuno kisasivat perjantaina paimennuskisoissa Kotikoskella. Ekasta startista molemmille disk.
Toisesta startista Tikrulle 41 p. ja 5 sija. Menin auttamaan Tikrua nostossa ja poispäinajon vaihdoin heti melkein alusta kuljetukseen. Tikru ei ole ennen paimentanut näin liukkaita lampaita, joten ne olivat sille vielä hiukan liian haasteellisia. Uuno sai lampaat tuota hienosti Minnalle, mutta Minna keskeytti radan, koska Uunolla "sauhusi" jo päässä.....

Viikonloppuna vietettiin meillä pentupäivää, mukana oli kaikki Taimin pennut, viisi Zaggiksen pentua, kahdeksan SweduxAstra pentua ja pari Swedun "vanhempaa"pentua. Tällä kertaa lajivalikoimassa oli paimennuksen lisäksi myös Tokoa ja Agia. Jaana veti lauantaina tokotreenit ja Pete agilitytreenit molempina päivinä.
Viikonloppu meni mukavasti ja kaikki pentuset olivat hyvinkin fiksuja. Lampaat kiinnostaa ja osa on jo hyvinkin pitkälle koulutettu tokossa/agilityssä.
Kiitos kaikille mukana olleille sekä kouluttajille. Ensi vuonna on seuraavat viikonlopun pentupäivät ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin Wenjan ja Taimin tulevat pennut ovat myös kasvattamassa joukkoa!
Kuvia päivistä löytyy Minnan galleriasta  ja Katariinan galleriasta.
Jos jollain muullakin on kuvia niin laittakaa mulle linkkiä, pävitän niitä tänne.

Agirotu oli samana viikonloppuna ja siellä oli Sweeppun pennuista kisaamassa Raija ja Saimi ja tämä joukkue VOITTI agirodun! Onnea!Myös Sirkka aloitti kisauransa "tasoitusradalla".