sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pm kisat

Wenja starttasi kahdeksantena perjantaina. Kaarella annoin yhden lisäkäskyn, koska näytti siltä että voisi leikata,koska ei nähnyt lampaita. Nosto oli suht siisti ja tuonti. Ekaa kertaan taidettiin saad ajosta 20 p, eli selvä parannus, treenit siis tuottaneet tulosta. Jako 10 ja Häkitys 9. Yhteensä 73 p. ja 32 sija.
Lauantaina lähtöjärjestys oli käänteinen eli meillä starttinumero 28. Nyt oli kaari hyvä(18 p), mutta nosto ja tuonti liian vauhdikas, josta johtuen lampaat olivt aika hermostuneita jo ajoon lähdössä. Saatiin kuotenkin taas rata ajettua ja pisteitä kasaan 67. Yhteensä siis 140 p ja sijoitus 40/60. Suomalaisista oltiin 8/15. Finaaliin olisi päässyt 168 pisteellä, eli ei siis mikään mahdottomuus,  mutta onhan tässä  vielä  "pitkä matka"ruotsalaisten ja norjalaisten suorituksiin ;kotimaan kisoihin verrattuna tämä oli meiltä hyvä suoritus.  Nyt jatketaan samanlaisesti treenejä, eli rauhallista ajoa lampailla.