torstai 22. tammikuuta 2015

Kalevala pennut 3 v.Koirien huoltoa, ja muutakin

Kalevala pennut täyttävät tänään kolme vuotta, Paljon ONNEA koko pentueelle.

Swedu, Zagga ja Tiikeri olivat viime maanantaina ekaa kertaa lymfahieronnassa. Koirat nauttivat tästä hoitomuodosta kovasti. Swedu oli hyvässä kunnossa ikäisekseen, Zaggalla oli hiukan lavat jumissa. Ja selvisihän se viime kesän Tiikerin vasemman takajalan aristelu(jota kävin lääkärilläkin näyttämässä). Sillä on ollut iso repeämä nivusissa. Nyt käyttää sitä hyvin, katsotaan sitten kesällä onko sellaisessa kunnossa, että pystyy ajamaan pitkiä kolmosen ratoja.
Lauantaina tulee Tuija taas hieromaan koiralaumaa. Tuija hieroo koiriamme noin kerran kuukaudessa.
Ja siitä taas viikon päästä lymfahoitoa ainakin Tiikerille.

Viikonloppuna riittää jännitettävää kun Uuno kisaa tokon maajoukkuekarsinnoissa. Peukkuja pidetään täällä Woollandiassa pojalle!

Pennut Ilipo ja Pikkupoika kasvavat ja kävivät eilen neljän kuukauden rokotuksilla. Pikkupoika on vielä ilman palleja ja tuskinpa niitä sille tulekaan. Muilla veljeksillä(4 kpl) kyllä killuttimet on paikoillaan. Toinen pojista voi lähteä jo pian mahdolliseen uuteen kotiinsa, sekin selvinnee kuukauden sisällä.

Keväälle on suunnitelmissa pari reissua taas paimennuskursseille. Huhtikuussa lähdetään Norjaan oppiin ja toukokuussa perinteiselle Derekin kurssille.

Swedu hyppää paalille