sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pentusuunnitelmia

Päivitinkin jo kotisivuillemme pentusuunnitelmia. Taimi on siis astutettu (viikolla 8) vielä kerran tähän juoksuun.  Taimilla on erinomaista jälkeläisnäyttöä edellisissä pentueissa ja se on hyvässä kunnossa, vaikka ikää alkaakin jo olemaan.
Mietin muutaman päivän isävaihtoehtoa, -merta edemmäs en nyt lähtenyt kalaan-. Jymyn valitsin Taimille, koska se On erittäin varhaiskypsä, oppii nopeasti, paimentaa lampaita ja nautoja intensiivisesti, ohjaajanöyrä, sekä  muutenkin luonteeltaankin mielestäni Taimille sopiva.  Mietin myös kaksoisastutusta, mutta toinen astutus ei onnistunut "hyvin", pennut kuitenkin polveutumistestataan varmuuden vuoksi. Jos siis pentuja syntyy.
Tästä pentueesta odotan bordercollieita, joilla on sinnikkyyttä, erinomaista keskittymiskykyä juuri siihen mitä ne tekevät, luontaisia kaaria, vahvaa ajoa sekä tietynlaista rämäpäisyyttä.
Kummatkin vanhemmat liikkuvat hyvin erilaisilla alustoilla, ne eivät pelkää paukkuja, eivätkä muitakaan ääniä. Ne ovat sosiaalisia ihmisiä ja muita koiria kohtaan ja viihtyvät hyvin isommassakin laumassa. Molemmat ovat myös tottuneita matkustajia.

Jäädään siis odottelemaan tulevia pitkäsääriä.....