torstai 4. heinäkuuta 2013

Karsintakisat paimennus

Tiistaina ja keskiviikkona oli Kotikoskilla Pm/Em karsintakisat tämän vuoden arvokisoihin.
Karsintakisoissa ovat kolmosluokan radat yleensä pitkiä ja haasteellisia, niinkuin kuuluukin olla.
Haku taisi olla reilu 300-400 m.
Zagga ajoi ekana päivänä parhaan radan radan mitä ollaan ikinä tehty.84p. Ja kuudes sija. Lähetin sen pitkästä aikaa oikealta ja kaari oli oikein hyvä ilman  kiepautusta, joka tulee aina vasemmalta lähetettäessä.Ajosta saatiin huikeat 25 p. Ekaa kertaa saatiin lampaat molemmista porteista.
 Eilen Zaggan rata alkoi mallikaasti hausta 42 p. No ajo ei mennyt suunnitelmien mukaan, ilmeisesti väsymyksestä johtuen alkoi arpomaan suuntia ja ohitettiin molemmat portit mallikkaasti. Jaossa möhlin todella, en saanut sortteerattu kahta merkitsemätöntä lammasta ja pyöritin koiraa turhaan lauman ympärillä. Aika loppui siihen. Vielä ei joukkuepaikka PM- kisoihin auennut, mutta eipä sinne mikään kiire ole. Kyllä koiran pitäisi paukuttaa kotimaan kisoissa tasaisempia ratoja, ennenkuin lähtee isompiin karkeloihin.
Tiikeri ja Wenja haki kokemusta kisoista. Tikrulle oli lampaat liian kaukana , ei löytänyt ja olisi halunnut tuoda varikkolampaat. Wenja toi lauman mallikkaasti, mutta ajo oli liian kiihkeää.Molemmilta radoilta disk.